marjukka01

Marjukka Manner on jyväskyläläislähtöinen tamperelaistunut kuoronjohtaja, laulaja ja alttoviulisti. Hän on valmistunut Jyväskylän ammattikorkeakoulusta muusikoksi (AMK) pääinstrumenttinaan viulu. Kuoron- ja orkesterinjohtoa hän opiskeli opettajinaan Rita Varonen ja Nikke Isomöttönen. Tällä hetkellä hän viimeistelee musiikkipedagogin opintojaan Tampereen ammattikorkeakoulussa pääinstrumenttinaan alttoviulu.

Manner on laulanut mm. Vox Aureassa ja Musica-kuorossa ja kokeekin Pekka Kostiaisen olevan hänelle yksi tärkeimpiä musiikillisia vaikuttajia. Manner toimi pitkään Musica-kuoron varajohtajana ja oli myös harjoituttamassa Musicaa Kostiaisen Requiemin levytykseen ja konsertteihin syksyllä 2016.

Hän on johtanut mm. Jyväskylän oopperakuoroa ja nykyään johtaa Mäntän Naislaulajia ja Sommelo-kuoroa, laulaa itse lauluyhtye Fiorissa ja kuuluu Tampere Cappellan ja Helsingin kamarikuoron laulajistoihin. Hän arvostaa ja pitää tärkeänä yhdessä työskentelyä ja onkin aktiivinen kamarimuusikko, vakikokoonpanonaan TEMA-kvartetti, joka järjestää Klassisen musiikin klubia Tampereella 931-ravintolassa. Yhteistyö säveltäjien mm. Michael Parsonsin kanssa ja nykymusiikin esittäminen on hänelle hyvin mieluisaa. Manner on saanut Pro Musica -apurahan 2014. Manner jatkaa Kostiaisen perintöä Musica-kuoron taiteellisena johtajana heinäkuusta 2018.

Pekka Kostiainen

Musica-kuoron perustaja Pekka Kostiainen (1944-) valmistui Sibelius-Akatemian kanttori-urkurilinjalta vuonna 1968. Hän jatkoi sävellysopintojaan professori Jouko Tolosen johdolla ja suoritti sävellysdiplomin vuonna 1973. Hän on toiminut Pohjan suomalaisen seurakunnan kanttori-urkurina vuosina 1969-1971 ja Jyväskylän yliopiston musiikkitieteen lehtorina vuosina 1971-2000, minkä jälkeen hän on keskittynyt pääosin säveltämiseen sekä kuorojen johtamiseen. Kostiainen on johtanut Musica-kuoroa sen perustamisesta lähtien ja jäi tehtävästä eläkkeelle kesällä 2018.

Ei ole yllätys, että Pekka Kostiainen tunnetaan parhaiten kuoromusiikin säveltäjänä. Hän on tehnyt menestyksekkään uran sekä Musica-kuoron että vuosina 1994-2009 Vox Aurea -lapsikuoron johtajana ja tuntee erinomaisesti kuoron mahdollisuudet. Laajimman ryhmän Kostiaisen tuotannossa muodostavatkin kuoroteokset: yli sata teosta eri kuorotyypeille. Hänen tuotantonsa sisältää myös laajoja orkesteri-, kamarimusiikki- ja soolosoitinteoksia.

Moni Kostiaisen suurteos on saanut kantaesityksensä 2000-luvulla: pääsiäisoratorio Triduum Paschale Musica-kuoron ja Jyväskylä Sinfonian esittämänä vuonna 2000, ensimmäinen ooppera Sammon tarina Ypäjän musiikkiteatteri ry: n tuotantona vuonna 2003 ja ensimmäinen sinfonia säveltäjän 60-vuotisjuhlan kunniaksi Jyväskylä Sinfonian esittämänä keväällä 2004. Kostiaisen toinen ooppera Lakeuksien lukko valmistui keväällä 2006 ja se esitettiin Ilmajoen musiikkijuhlilla kesällä 2006.

Uransa aikana Kostiainen on saanut työstään useita tunnustuksia kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Viimeisimpinä mainittakoon Nuorten kuoroliiton Heinz Hofmann -mitali vuonna 2003 ja valinta vuoden 2005 kuoronjohtajaksi Suomen Kuoronjohtajayhdistyksen toimesta.